![]() © Hippola/Emilia Fager, kuvassa pv-o. Centimor Tutankhamon MK 'Hamunen' suomalainen puoliverinen, ori 169cm, ruunikko 01.04.2009, 3v intermediate I, 100cm yleispainotteinen kasv. maukka. om. flanelli 3v - 01.10.2009 Hamunen on ori, joka ei aina esittelyjä tunnu kaipaavan, ori hoitaa esittelynsä itse. Kovaääninen ja varsamainen Hamunen on varsin omalaatuinen kaveri, jonka kanssa saa todella tehdä töitä. Oriksi Hamunen on varsin mukava kuitenkin, jos ei lasketa varsamaista riekkumista ja kovaäänisyyttä. Muutenhan Hamunen on ongelmaton. Hoitaessa Hamunen osaa käyttäytyä nätisti, ja sitä on sen käytöksen vuoksi luultu niin ruunaksi kuin tammaksikin. Toisinaan meinaa nimittäin tuntua siltä, että onko tällä siellä jalkojen välissä killuttimet vai eikö. Niin tammamaisesti osaa Hamunen toisinaan käyttäytyä. Harjaaminen kuitenkin sujuu, eikä varustuskaan tuota suurta ongelmaa. Tammapäivinä saa oria kuitenkin komentaa, sillä ei sen tarvitse kiukutella kuin tammat konsanaan. Tallin kinginäkin Hamunen itseään toisinaan pitää, ja silloinkin saa kyllä olla tiukkana orin kanssa, ettei se ala vallan väkivaltaiseksi muita hevosia ja ihmisiä kohtaan. Taluttaessa Hamunen kulkee nätisti. Se on kovin hätäinen kulkija, ja jos ei vauhti miellytä, saattaa ori alkaa riekkumaan. Topakalla komennuksella sen saa kuitenkin helposti taas aisoihin, ja se tajuaa, ettei riekkuminen ole sallittua. Tarhasta ottaessa Hamunen voi yrittää jyrätä portilla, mutta varovaisuudella ja tarkkaavaisuudella vaaratilanteilta vältytään. Maastakäsin touhuiltaessa Hamunen on haasteellinen, se ei tahtoisi aina taipua taikka asettua niinkuin liikuttaja toivoisi, ja töitä saa tehdä - Hamunen tahtoisi mennä sieltä, missä aita on matalin. Hamusen kanssa tehdään niin kapsonityöskentelyä, ohjasajoa kuin muitakin maastakäsin harjoituksia. Maastakäsin harjoitukset on Hamusen ohjelmassa mukana täyttämässä ratsastustreeniä, aina ei tarvitse ratsastaa, eikä Hamunenkaan nauti siitä, kun joku on aina selässä. Välillä orista oikein näkee, kuinka se nauttii siitä, kun sen kanssa työskennelläänkin maastakäsin ja treenin jälkeen pääsee piehtaroimaan maneesin tai kentän hiekoille. Ratsastaessa Hamunen on reipas ja menohaluinen. Ori osaa jos jonkinmoista, mutta sitä pitää ratsastaa, jotta se menohaluiltaan suostuu liikkumaan kunnolla. Hamusella on suuret ja pitkät askeleet, jonka vuoksi se liikkuu huomattavasti nopeammin ja matkaavoittavammin eteenpäin, kuin moni muu hevonen, lisäykset ja askeleenpidennykset ovatkin juuri sen vuoksi Hamuselle kovin vaikeita. Lyhentäminen ja kokoaminen puolestaan tulee vähän vähemmällä työllä, mutta kyllä niidenkin eteen saa töitä tehdä. Sileällä ongelmia tuottavat lähinnä turhan reipas vauhti ja haluttomuus myödätä sekä ottaa takaosaa sopivasti alle. Myös asetus ja taipuminen tuntuu olevan välillä jotain ylitsepääsemätöntä. Esteillä puolestaan vauhtia piisaa ja pidätteitä pääsee harjoittelemaan oikein olan takaa. Maastossa mentäessä Hamunen kyttäilee kaikkea mikä on sen mielestä vähänkään epätavallista - isot kivet, puunkannot, kaatuneet puut ja tukkipinot. Niistä saadaan tuijotus- ja väistökohtaukset, eikä niiden ohitse siis voi kulkea kiertämättä ja tuijottamatta. Reipas vauhti on myös maastoretkien peruspilari. Kisapaikalle saapuessa Hamunen ilmoittaa kuuluvalla äänellä saapuneensa, sen jälkeen ori malttaa rauhoittua loppuvarustuksen ajaksi, ennen kuin alkaa stepata innoissaan. Kisoissa ei tätä oria pelota mikään, se kulkee kauniisti, kuuntelee ratsastajaansa ja on paljon miellyttävämpi ratsastaa, kuin kotikentällä. Kouluratojen sisällä se nauttii esiintymisestä, eikä kotikentän ongelmista ole tietoakaan. Esteradoilla puolestaan Hamunen unohtaa kaiken muun ja menee vain esteeltä toiselle kuin automaatti, vaikka todellisuudessa sitä pitääkin estekisoissa ratsastaa reilulla kädellä ja pohkeella. Hamunen onkin todellinen kisahirmu, joka puhkeaa kukkaan kisapaikalla. i. Fifty-Sixty BB (Dawn's Omen x Hízeleg NON) e. Szia Ju87 (Die Barcelona x Mynta Kooss kadonnut) 09.06.2009 - nj, fwb-varsat aikuiskuvilla, LKV1/10 - irtoSERT, JS (luokkatuom. Maria A.) 11.08.2009 - nj, fwb-varsat aikuiskuvilla, LKV1/12 - irtoSERT, JS, BIS4, MVA-SERT (päätuom. Emmi L.) 18.10.2009 - nj, fwb-orit/tammat, LKV2/15 - irtoSERT, JS (päätuom. Peppi S.) 27.02.2010 - nj, fwb-orit/tammat, LKV2/12 - irtoSERT, JS (luokkatuom. Anu V.) Valmennukset Tämä on virtuaalihevonen! This is a SIM-game horse! |