Etusivu - Asukit - Toiminta

Työntekijät ja tallikoirat

Tallin henkilökuntaa saa hoitajat aivan vapaasti käyttää hoitokertomuksissa, oikeastaan henkilökunnan käyttäminen olisi toivottavaa. Kaikenlainen raama ja raketia johon henkilökunta liittyy on siis aina tervetullutta tekstiä hoitokertomuksiin.

Flanelli tallin ja hevosten omistaja (20v), joka pitää huolen siitä, että tallin raha-asiat ovat kunnossa. Hän myös palkkaa kaikki työntekijät, ja hankkii hevosilleen hoitajat. Flanelli on vain neidin lempinimi, ja hän tuntee myös nimen Lotta. Flanelli huolehtii useimmiten myös iltatallista, johon ottaa mielellään apulaisia. Toisinaan Flanellilla on myös tapana jallittaa hoitajat tekemään tallitöitä. Ei siis kannata todellakaan elää uskossa, että Huopikkaassa välttämättä pääsisi helpolla. Flanellia ei kuitenkaan tarvitse pelätä, vaikka toisinaan voikin tallitöitä jaella hoitajillekin.

Tiina on viikonloppuisin tallitöistä huolehtiva 18-vuotias opiskelija. Tiina hoitaa myös tallin pienimpien ponien liikuttamisesta, jos ei hoitajaa ole. Tämän vaaleaverikön löytää usein joko töitä tekemästä, toimistosta juoruamassa tai vaihtoehtoisesti Matiaksen kanssa riehumasta. Tiina on tunnollinen tyttö joka ei turhaan likaantumista pelkää. Monesti tyttö onkin aivan turvepölyssä tallitöitä tehtyään. Tiina tulee myös toimeen kaikkien kanssa, joten hänestä voit saada hyvän tallikaverin itsellesi. Hän opastaakin mielellään hevosten kanssa ja auttaa muutenkin.

Maiju on 12-vuotias nuori naisenalku, joka pyörii tallilla tehden kaikkea mihin vain saa luvan. Mielellään tyttö putsaa karsinoita tai varusteita, harjailee hevosia ja tarvittaessa auttaa liikuttamisessa maasta käsin. Maiju onkin monesti helppo nakittaa tekemään tallihommia, jos itse ei jaksa, kuitenkaan tytön kiltteyttä ei toivottaisi käytettävän liikaa hyväksi. Maijua ei myöskään mielellään saisi jallittaa ratsastamaan mukaan, tyttö kun on hevosen selässä arka kuin kissanpoika, ja siksi tyttö myös muutenkin välttää ratsastamista.

Riku on Huopikkaan vakituinen tallimestari. Riku huolehtii aamutallista ja iltatalli on sitten useimmiten omistaja flanellin vastuulla. Riku on tarkka hevosten hyvin voinnista eikä siedä sitä, että hänen töitään arvostellaan turhan kuuluvasti. Riku on 21-vuotias komea nuorimies jonka lämpimään hymyyn on helppo langeta. Tallin omistaja flanelli on salaa ihastunut Rikuun, mutta jos joku Rikun sydämen onnistuu viemään niin hatunnosto sille. Riku kun ei helposti kehenkään lämpene, liekö taustalla menneisyys josta poika ei puhu. Se jääköön salaisuudeksi

Matias on 18-vuotias ja Tiinan opiskelukaveri. Parivaljakosta voisi luulla muutakin kuin kaveruutta, niin tiiviisti he viihtyvät yhdessä, mutta rehellisesti sanottuna Matiasta kiinnostaa enemmän nelijalkaiset kuin kaksijalkaiset. Tämä nuorimies autaa flanellia hevosten treenauksessa ja on erittäin vaikea valloittaa. Ahkera ja mukavan näköinen poika jonka rauhalliseen luonteeseen on vaikea olla ihastumatta. Tallityttöjen ja hoitajien onneksi Matias on sinkku, ja siis täysin hoitajien vieteltävissä. Pitkäjänteisyyttä kuitenkin Matiaksen kanssa vaaditaan. Poikaa ei ole helppo valloittaa.

Johan tervehdit tallikoiriamme Thebaa ja Riksaa?
Hoitajat saavat ottaa Theban ja Riksan mukaansa kun lähtevät lenkille hevosen kanssa, mutta tästä olisi hyvä ilmoittaa, ettei tallilla aivan kauhistusta. Koirien tervehtimisiä ei tarvitse pelästyä, mutta jos koet ne tungetteleviksi, niin komenna vain sinnikkäästi pois.


ulkoasun © weeram 2008, kuvan kuvaaja ei tahdo nimeään mainittavan.